Vyöhyketerapia

Hoitomuotona vyöhyketerapia on jo vuosituhansia vanha. Modernin vyöhyketerapian pohja luotiin 1900-luvun alussa amerikkalaisen lääkärin William Fitzgeraldin tutustuttua Maya-intiaanien lääkintämenetelmiin ja tehtyä niistä kirjan ”Zone Therapy”.

Vyöhyketerapiamenetelmäni on norjalaisen luonnonlääketieteen tohtorin Charles Ersdalin kehittämä.
Ersdal perustaa hoidon anatomiaan, fysiologiaan, patologiaan ja immuunibiologiaan. Hän oli kiinnostunut ihmisen kehon toiminnasta ja sairauksien synnystä. Menetelmän perusajatus on, että ihminen on kokonaisuus. Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja siksi hoidossa käsitelläänkin koko kehoon vaikuttavat heijaste- eli vyöhykepisteet. Koko kehon heijasteiden käsittely on tärkeää, koska yksittäiseen vaivaan voi olla monenlainen syy.

Heijastepisteet sijaitsevat jalkaterissä. Hoito tapahtuu hieromalla sormin molemmat jalat "sukan alueelta" asiakkaan istuessa nojatuolissa.
Paras hoito tulos saadaan yhteistyöllämme. Hoidon aikana pyrin kartoittamaan hoidon tarvetta sekä seuraten sormillani mitä kehosi jalan kautta kertoo, että keskustellen. Jo yksittäisellä käsittelyllä voidaan saada helpotusta elimistön häiriötiloihin, mutta useamman käsittelyn sarjalla saadaan aikaan pysyviä tuloksia.

Hoito kestää aikuisella n. 45-60 minuuttia. Lapsilla jalan koosta riippuen 15-30 minuuttia.

Hoidon aikana saattaa jalassa kehon heijastealueilla tuntua kipua. Se on merkki häiriöstä kehon toiminnassa. Kyse voi olla esimerkiksi

- jonkin elimen liika- tai vajaatoiminnasta
- jännityksestä (lihasjännitys tai stressi)
- kehon liikarasittuneisuudesta
- kipu voi olla myös alkavan tai jo olemassa olevan sairauden merkki

Vyöhyketerapiaa voidaan suositella hyvin monenlaisiin vaivoihin, esimerkiksi:

* stressi, päänsärky, migreeni, verenpaine, kohonnut kolesteroli
* yleinen väsymys, uupumus
* nivel- ja lihassärky (esim. iskias, niska-hartiavaivat)
* akuutit / krooniset poskiontelovaivat, allergia, astma
* ummetus, ”laiska suolisto”
* naistenvaivat (kuukautiskivut, vaihdevuosivaivat)
* miestenvaivat (prostata, impotenssi)
* lapsettomuus
* unettomuus
* koliikki
* tulehduskierteet (esim. korvatulehdukset tai flunssakierre)


Oman ajatukseni mukaan suosittelen kuitenkin aina hoitamaan terveyttä, ettet sairastuisi!
Tähän vyöhyketerapia on erinomainen apukeino.


Lisätietoja:
Suomenvyohyketerapeutit.fi